Aristoteleen käsitys oli ja on edelleen voimakkaasti vallalla. Suuren muutoksen ajatteluun toi saksalainen filosofi Leibniz (1646 -1716), joka laski perustan uudelle sisäisen tiedon käsitteelle: "Älyn alueella ei ole mitään mikä ei olisi tullut sinne aistien kautta, paitsi itse äly." Hän siis tunnisti itse instrumentin, älyn itsenäisen olemassaolon. Immanuel Kant (1724 - 1804) vei asiaa eteenpäin sanomalla että "havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita" - siis että on oltava instrumentti ja käsitteet, jolla me tulkitsemme todellisuutta - olkoonpa sen nimi sitten ymmärrys, sielu, psyykkinen elämä tai minä. Kantin idea oli, että äly luo käyttämänsä käsitteet.
Keppe osoittaa, että mielessämme on jo valmiina käsitteet, universaalit, joilla operoimme. Ne ovat tietoisuudessa. Se sisäinen tietoisuus on kuitenkin hylätty, väheksytty, laiminlyöty. Mutta - se on kaiken elämän keskus. Haluan puhua siitä, kuinka musiikki voi olla tienä siihen sisäiseen - tie elämän lähteelle.
"Minulla on vakaumus, että Jumala luo suoran yhteyden ihmiskuntaan esteettisyyden välityksellä: musiikki on Luojan ääni, veistokset ja maalaukset ovat Hänen muotojensa ja väriensä ilmentymiä, arkktitehtuuri on pyhän luomakunnan kuvajainen, kaiken kaikkiaan, kauneus on liitoskohta , joka muistuttaa meitä meidän yliluonnollisesta alkuperästämme." (Keppe:"Sosiopatologia")
Ihmiskunta tuntee niin suunnatonta kateutta Jumalaa kohtaan, ettei se kykene sen vuoksi hyväksymään ajatusta, että me tulisimme Hänestä. Mitään ei kuitenkaan tule Ei Mistään, vaan kaikki tulee kaikkeudesta.
"Taidetta voi toteuttaa vain todellisen tunteen pohjalta (joka on rakkautta) ja siksi taiteilijalle on luoteenomasita juuri rakkaus." (N.Keppe, "Sosiopatologia")
"Järki ilmenee rakkaudesssa ja se puolestaan tulee esiin yhteiskunnassa taiteen kautta - jos estetiikka asetetaan ensimmäiselle sijalle, koko yhteiskunta muuttuu rationaaliseksi, järkiperäiseksi ja tasapainoiseksi." (Keppe, "Vapautuminen tiedon kautta - järjen aikakausi")
Tämän hetkistä maailmaamme ei voi pitää rakkaudellisena, vaan enemmänkin raukkamaisena juuri rakkauden puutteen vuoksi, eikä se ole rationaalinen, järkiperäinen, koska ihmiskunta on tekemässä itsemurhan jo ekologisessakin mielessä.
Kuunnellessamme vaikka Beethovenia, voimme tunnistaa, että hän on metafyysikko, filosofi, jonka sanoma on syvän inhimillistä, rakkauden läpitunkemaa.
"Tieto alkaa tunteesta, sen mukaan kuinka laajasti yksilö hyväskyy sen, mikä on hyvää, kaunista ja todellista ja vasta sen jälkeen se (tieto) tulee älylliselle tasolle (ja muuttuu ymmärrykseksi). " (Keppe: "Universaali ihminen")
Onko tällä hetkellä rakkautta - sellaista rakkautta, joka saa ihmisen tekemään jotain suurta, kaikkia auttavaa, universaalista. Vai onko kaikki surkastunut vain pieneksi itsekkyydeksi?
"Kaiken ja minkä tahansa tiedon perusta on estetiikassa, joka on rakkauden tunteen ja järjen yhdentymä." (Keppe; "Vapautuminen tiedon kautta - järjen aikakausi")
Kaunis ei voi olla epäeettistä. Eikö epäeettisyys ole juuri kaikkien yhteiskuntamme ja yksilön ongelmien perusta? Jos seuraisimme kauneutta ja etiikkaa, ei olisi korruptiota eikä väkivaltaa, ei epätasa-arvoa eikä köyhyyttä. Jos ihminen hyväksyisi etiikan - me eläisimme paratiisissa nyt.
"Musiikki on välittäjä hengellisen ja aistillisen elämän välillä." (Beethoven)
Suuri osa ihmiskunnasta haluaa kuitenkin kieltää koko hengellisen: suuren, pyhän, sisäisen - aivan kuin sen kieltäminen olisi suurenmoinen saavutus, kehityksen huippu. Ihmisillä ei enää ole kokemusta pyhästä. Mutta kuitenkin...
"...meillä on tietoisuutta siitä rakkaudesta, joka tulvii ylitsemme joka hetki, olkoon se vaikkapa auringon paistetta, tähtien valon hentoutta tai kuun pehmeää balsamia: me tunnemme täydellisesti sen jättiläismäisen ja ihanan olennon läsnälon jokaisessa linnun viserryksessä, veden kohinassa kivien lomassa, liskojen karkeissa liikkeissä. Me tunnistamme täydellisesti sen olennon läheisyyden erityisesti jokaisessa miehessä, naisessa ja lapsessa, jonka katseen kohtaamme, koska tiedämme, että olemme saaneet vastaanottaa liekin, joka on ikuisesti palava ja jonka poltteen me tunnemme sitä voimakkaammin, mitä lähempänä olemme Häntä."
Ihminen on vaihtanut suuren ja ihanan kouralliseen tyhjänpäiväisyyksiä, latteutta ja mekaanista tyhjyyttä - sanalla sanon täyden onttouteen, majesteettisen Luojan siihen, mikä on mitätöntä.
"Ihminen elää täysin kuvitteellisessa olotilassa. Voi sanoa, että vain harvat ihmiset ovat aidosti sitä, mitä he todella ovat, koska ihmisen käyttämä naamio tekee hänen käyttäytymisestään keinotekoista - ja se on juuri se kaikkein perimmäisin kysymys, josta syntyy taistelu hyvän ja pahan välillä." (Keppe: "Universaali Ihminen")
Eikö ihmisiä luokitella vaatetuksen, auton, rodun, uskonnon ja sen mukaan, kuinka paljon hän on onnistunut kasaamaan rahaa omalle tililleen ihmisten yhteisestä varannosta. Eivätkö tv-ohjelmat näytä väkivaltaa ja huumeiden myyntiä, aivan kuin todellisuus olisi sellainen. Eikö ihminen ole alistettu palvelemaan rahaa ja pankkilaitoksia, eikä niin että raha palvelisi ihmisiä ylipäätään. Se on juuri virtuaalitodellisuutta.
"Me synnymme jumalallista varten ja voimme hyvin, kun hyväksymme sen. Siitä päivästä lähtien kun ihminen hylkäsi totuuden, hän on elänyt takertuneena olemassaolon vieraannuuttaviin muotoihin, varmasti kaikkein voimakkaimmin juuri fyysiseen elämään. Sen vuoksi ihminen ajattelee, että kaikkein suurin oleassaoleva nautinto tulee juuri aisteista - ja hänen pyrkimyksenään on unohtaa se suunnaton onnellisuus, joka tulee psykologisesta elämästä." (Keppe: "Kirkastuminen")
"Kauneuden toteuttamista voi verrata jumalalliseen ilmestykseen, joka tulee suoraan intuitiosta, tunteesta (rakkaudesta) ja aistien välityksellä jopa kontaktista asioiden olemukseen; se on kaikkein korkeinta tietoa, koska sitä ei ole vielä turmeltu järjen epäilyksillä, joista tulevat kaikki luodun maailmankaikkeuden täydellisyyden häiriöt (kateuden vuoksi)."(Keppe: "Sosiopatologia")
Eikö suuri taide anna meille aavistusta siitä, mitä on Jumalan valtakunta, tai taivas, joka on myös ihmisen sisimmässä. Me tunnemme heijastuksen siitä suunnattomasta ihanuudesta, kun kuuntelemme Bachia, Mozartia, Tchaikowskia tai Rachmaninovin pianokonserttoja tai Chopinia.
Toisaalta klassinen musiikki koskettaa ihmisen sisimmässä myös niitä tunteita - surua, pettymystä, vihaa jne - joita me emme halua tiedostaa. Siksi sen kuunteleminen on syvän terapeuttista.
"Taide on tie totuuteen, se on itsessään juuri yhteyttä Luojaan...taiteilija ei koskaan paljasta vain näkyvää luontoa, vaan hän elää muita luotuja edistyneemmällä tasolla - sillä hän on lähempänä maailman todellisuutta, hän on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä." (Keppe:"Sosiopatologia")
" Lähettää valoa ihmisen sydämen pimeyteen - sen tulee olla taiteilijan velvollisuus" (Robert Schuman).
"Ilman pienintäkään epäilystä, on olemassa geneettinen muisti, joka ulottuu ihmisen mielen sisällä vuosisatojen päähän - muistikuva ihanasta menneisyydestä, joka on kuin upotettuna meidän sisimpäämme ja saa meidät kaipaamaan sinne takaisin. (Keppe: "Triloginen raamattu")
"Olen vakuuttunut, että on olemassa jumalallisen ajattelyn virtoja, jotka saavat eetterin värähtelemään, ja se, joka tuntee sen värähtelyn, tunteen inspiraation. "(Richard Wagner, 1813 - 1883)
"Maailmankaikkeuden sielu on muodostunut energiasta: kaikki voima on näkymätöntä, mutta me voimme tuntea sen vaikutuksen - sanokaamme, että se on näkymätöntä ulkoisille aisteille, mutta meillä on siitä kuitenkin aistimus sisäisten aisitemme välityksellä...siksi nerous, terveys ja estetiikka (kauneus) riippuvat käyttäytymisestä, joka on kaikken lähimpänä alkuperäistä ydintä." (Keppe:"Uusi fysiikka")
Alkuperäisen ytimen luo kulkeminen on tiedostamista - meissä olevan hyvän ja sen esteeksi valitsemamme pahan tiedostamista.
ML
markku@stop.org.br
Nenhum comentário:
Postar um comentário