Kaikki palaa normaaliksi - vai palaako?

Uutiset kertovat jatkuvasta ja syvenevästä kriisistä. Mutta kriisi ei ole vain taloudellinen vaan myös eettinen, moraalinen ja koko inhimillistä olemassaoloa koskeva.



Tv-uutisten taloustoimittaja rauhoittelee ahdistuneita tv-katselijoita sanomalla, että talouselämä palaa tutuille urilleen vähitellen, emme vain tiedä kuinka kauan siihen menee. Tutuille urilleen - siis että pörssikeinottelijat voivat taas saada jättiläisvoittoja arvopaperikasinoista ja että kiinteistöjen hinnat alkavat taas hivuta mielikuvitukselliselle tasolle. Monet ovat menettäneet siinä pelissä omaisuutensa, kun tarkoituksena on ollut tehdä rahaa rahalla. Se tarkoittaa myös, että monikansalliset yritykset pitävät kansaa talutusnuorassaan ja kasaavat koko talouselämän muutamien harvojen käsiin. Se tarkoittaa, että suuret energiayhtiöt rakentavat ydinvoimaloita, jotka säteilevät kuolemaa koko ihmiskunnalle onnettomuuden, vaikkapa maanjäristyksen sattuessa. Tsernobyl on miltei kadonnut muistista.



Kaikki palaa normaaliksi - sanotaan. Se on tuudittautumista, vieraantumista. Miksi? Koska mikään ei koskaan ole ollutkaan normaalia. Vai onko normaalia, että osa kansasta ja ihmiskunnasta elää työttömänä, tarpeettoman tuntuista elämää, vaikka työtä on loputtomasti? Onko normaalia, että miljardit elävät sanalla sanoen surkeissa oloissa samanaikaisesti kun osa ihmiskunnasta elää orjien ylläpitämissä palatseissa? Tai onko normaalia, että kokonaiset maanosat maksavat jättiläiskorkoja lainoista, jotka ne ovat itse asiassa rahassa mitattuna jo maksaneet moneen kertaan? Ne jotka saavat tileilleen ne korkorahat ovat niitä, joilla jo on ja ne jotka maksavat, ovat niitä, joilla ei ole. Se että sanotaan kaiken muuttuvat normaaliksi on samaa, jos lääkäri sanoisi potilaalleen: pian voitte taas polttaa normaalisti, kunhan tämä yskä vain saadaan hoidetuksi.

Maapallon talousjärjestelmä on hyvin sairas, se perustuu keinotteluun, riistoon ja saastuttamiseen. Siksi se yskii. Ja vaikka se lakkaisi yskimästä, se on edelleen sairas. Samoin sairaita ovat yhteiskuntiemme johtajat - he ovat valmiita heittämään ihmisiä sotiin tappamaan toinen toisiaan, rahan vuoksi. Yksikään kansa ei ole toisen vihollinen - vain niiden johtajat ovat. Samalla ne ovat kansan vihollisia, koska ne tuhoavat kansoja.

Normaalia on se, että kenenkään ei tarvitse nähdä nälkää, yhdenkään lapsen ei tarvitse enää jäädä vaille hoitoa tai koulua. Normaalia on se, että käytämme energiaa, joka ei saastuta, että hoidamme luontoa niin kuin puutarhaa, että viljelemme kulttuuria kulutuksen sijaan. Normaalia on se, että kaikilla, niin, kaikilla on ihmisarvoinen elämä. Uusi, todellisempi - normaali maailma on mahdollinen. Miten?

Meidän on tiedostettava, että olemme työn vihollisia. Että olemme egoisteja emmekä ajattele yhteistä hyvää, sitä, mitä vielä talkoohankkeissa Suomessa ajateltiin. Meidän on tiedostettava, että olemme sairaita ja että tarvitsemme sielullemme hoitoa: sairautta on itsekeskeisyys, kateus, ylimielisyys, pahantahtoisuus - meidän nurinpäinkääntyneisyytemme. Sen kaiken tunnistaminen on sen hoitamista ja mahdollistaa sen, että voimme päästä joskus siihen, mikä on normaalia. Meidän on tunnistettava itsessämme se, mitä Norberto Keppe kutsuu patologiaksi. Toisaalta, jos emme tee niin, saastutamme ja turmelemme oman planeettamme tulevina vuosina elämiskelvottomiksi - ja itsemme siinä samassa.

Ensi kerralla kirjoitan saasteettomasta energiasta, jota me olemme pystyneet hyödyntämään uudenlaisella moottorilla, jota kutsumme Keppe-moottoriksi.
terveisin Markku Lyyra
São Paulo

Projektio vie ihmisen pois todellisuudesta





"Projektiossa ihminen sijoittaa toiseen mielensä tuottamia kuvia, ikään kuin ne olisivat todellisuutta. Tämä tarkoittaa hallusinaation luomista. Jos projisoitu ajatus on aggressiivinen, ihminen tulee vaihoharhaiseksi." Muistatte varmaan Jean Paul Sartren kuuluisan lauseen: "helvetti ovat muut". Ei niin, että muut olisivat helvetti, vaan että niin ihmiset ajattelevat. Sartre vain ei huomannut projektiotaan ja sijoitti ajatuksensa filosofiaansa.





"- En ymmärrä, miksi L.P. torjuu minua niin paljon! Vai olenko se minä, jolla on tämä torjunta ja sitten sijoitan sen häneen?


- Näette hänessä sen, miten te torjutte itseänne?


Esimerkistä voi havaita, että projektio johtaa ihmisen elämään todellisuuden ulkopuolella: a ) enksiksi, koska se on pelkkää fantasiaa tai paremminkin harhaa, jonka ihminen luo omassa päässään ja b) sitten se estää ihmissuhteiden luomista, koska ajatus toisesta ei vastaa todellisuutta." Useimmiten ihmiset eivät todella tunne toisiaan, tunnemme vain naamion. Emme tunne myöskään itseämme -jos meillä olisi parempi yhteys myös omaan syvempään itseemme, eläisimme todellisessa aarreaitassa, jatkuvasti. Nyt kun sitä yhteyttä ei ole, ihminen hakee paratiisia tai hyvää toisesta, jota hän ei kuitenkaan tunne. Mutta toinen ei voi olla minulle paratiisi.


"- Vaikuttaa siltä, että tilani on huonontunut sen jälkeen, kun lopetin rauhoittavien lääkkeitten käytön, sanoi A.B.


- Mitä tapahtui? kysyin.


- Muistin tyttäreni, joka muutti Yhdysvaltoihin ja tulin kovin surulliseksi. Hän ei koskaan hyväksynyt minun rakkauttani.


- Näette hänessä oman vaikeutenne antaa rakkautta, koska lääkkeet tukahduttivat tunteenne?


- Havaitsen nyt, että silloin en tuntenut mitään."





"Ihmiskunta elää inversiossa (nurinpäin kääntyneenä) jossa tunteita pidetään sopimattomina - aivan kuin ne aiheuttaisivat psyykksiä sairauksia. Juuri sen sensuroiminen, mitä tuntee, on kaikkien yksilöllisten ja yhteiskunnallisten sairauksien alku."



Ihminen voi huonosti kun hän hylkää omia tunteitaan. Se ei tarkoita, että hänen tulisi ilmaista niitä - siinä kysymyksessä meidän on oltava harkitsevaisia. Mutta oleellista on että tunnemme tunteitamme, tai että olemme tietoisia tunteittemme torjunnasta. Kun me emme tunne omia tunteitamme, me emme ole kontaktissa omaan itseemme ja niin ihminen vieraantuu ja sairastuu, henkisesti ja fyysisesti. Näivettyy. Tunteet ovat myös portti meitä paljon suurempaan.



"- Tiedän, että minun ei pitäisi haastaa riitaa niin monen ihmisen kanssa samanaikaisesti, mutta muutamia en todellakaan pysty hyväksymään.

- On tärkeätä tiedostaa, miksi pitää tai ei pidä jostakin ihmisestä - sillä on aina olemassa jokin ededeltävä syy, jokin tememänne projektio, mikä määrittää pidättekö vai ettekö jostakusta."



Kun ihminen rakastuu, tai vain tapaa uuden ihmisen, hän tavallisesti luo hänestä ihannekuvan, jossa hän näkee kaikki ihmisyyden hyvät puolet. Kun aikaa kuluu, hän alkaa nähdä toisessa myös tämän puutteita ja vikoja. Jos emme pysty hyväksymään toista sellaisena, jossa on puutteita ja hyveitä, emme ole realistisia. Tässä jälkimmäisessä vaiheessa pari alkaa usein riidellä - illuusio on särkynyt ja monet sanovat, että rakkaus on loppunut. Rakkaus ei kuitenkaan ollut vielä edes alkanut, koska me voimme todella rakastaa vain todellista ihmistä - ei sitä ihannekuvaa, joka meillä oli hänestä alussa, koska se oli projektio.



Vinolla kirjoitettu on lainausta Norberto Keppen kirjasta "Sairauksien alkuperä" ja tavallisella kirjasimella kirjoitettu Markku Lyyran kommentteja kirjoituksen suhteen.