Viimisinä vuosisatoina Jumala on systemaattisesti poistettu yhteiskunnasta ja erityisesti tieteestä. Sosiaalitieteiden kehittäjä August Comte loi niin sanotun positivistisen tieteen näkemyksen, jonka mukaan vain se, mitä voimme havaita aisteillamme, on olemassa. Sen mukaan ei ihmisen sisäisellä, universaalilla tiedolla eikä intuitiolla olisi mitään totuusarvoa. Charles Darwin todisti, että luonnossa toimivat lainalaisuudet johtavat lajien kehittymiseen. Hänen onnistui poistaa Jumala luonnontieteellisestä ajattelusta. Mistä ne lainalaisuudet tulevat - yksi niistä on se, ettei tapahdu siirtymistä lajista toiseen. Freud piti itse Jumala-käsitettä ihmisen projektiona - siis, että ihminen sijoittaa kaiken itsessään olevan hyvän kuvittelemaansa olentoon, jota hän kutsuu Luojaksi. Mistä se hyvä on tullut?
Kaiken huippuna filosofi Friedrich Nietzsche julisti Jumalan kuolleeksi. Hän oli Adolf Hitlerin mielifilosofi.
Ihmisen kateus Luojaa kohtaan on yhtä suurta kuin Hänen luomansa valtava maailmankaikkeus. Ihminen ajattelee Jumalan luomilla aivoilla, puhuu suulla jonka on saanut Häneltä, vieläpä Häntä vastaan. Hän hengittää Luojan luomaa ilmaa ja syö Hänen luontonsa tuotteita. Ihminen ajattelee pahaa Luojasta ja kuvittelee Hänen olevan julma rankaisija, joka ilon ja onnellisuuden vihollinen, koska hän näkee omat pahat tarkoitusperänsä Hänessä. Tai toiset ajattelevat, ettei häntä yksinkertaisesti ole olemassa ja päättävät ottaa suurimman mahdollisen hyödyn itselleen tästä lyhyestä maallisesta elämästä. Kaikki he kuitenkin ajautuvat ennemmin tai myöhemmin valtavaan olemassaolon kriisiin - niin kuin tapahtui Comtelle, Nietzschelle, Freudille.
Etiikka, jota on pyritty seuraamaan lakeja laadittaessa, on ihmisen sisällä. Muutenhan olisi mahdotonta luoda lainsäädäntöä. Eikä ihminen voi toimia etiikkaansa vastaan aiheuttamatta itselleen valtavaa sisäistä ristiriitaa. Niinpä ne, jotka käyttävät muita hyväkseen ja hankkivat itselleen jättiläisomaisuuksia, joutuvat tukahduttamaan eettistä ääntä sisällään viimeiseen asti. Kukaan ei voi sanoa, ettei tiennyt, että olisi täytynyt ajatella lähimmäisiään, auttaa heitä. Kaikki tietävät, että niin on. Entä kun ei enää voi tehdä tehtyä tekemättömäksi, kun ei voi enää korjata sitä, minkä on jättänyt tekemättä.
Monet ihmiset kummastelevat, miksi Jumala sallii sodat ja rikokset. Milloin hän on ne sallinut - hänhän on kehottanut olemaan tappamatta tai ottamasta toisen omaisuutta. Niin tehdessään ihminen tekee rikoksen, mutta toisaalta Luoja ei estä ihmistä tekemästä niin, koska ihmisellä on vapaus. Vapaus on todellista kuitenkin vain, kun sitä käytetään hyvään - pahan tekemisellä on huonot seuraukset, joten se ei olekaan vapautta. Se on rikollisuutta. Myös sen vapauden perusteella hän valitsee Luojan etsimisen tai hänen hylkäämisensä: eikö ystävyys voi perustua vain vapaaseen valintaan?
Itse asiassa koko maailmankaikkieus on Luojan - ei ole mitään muuta todellisuutta.
Ystävällisin terveisin Markku Lyyra
quarta-feira, 16 de junho de 2010
terça-feira, 25 de maio de 2010
Onnen lähde
"Neuroottinen ihminen kärsii, koska hän haluaa saada aistiensa välityksellä itselleen jotain sellaista, mitä aistit eivät pysty tarjoamaan. Ihminen, joka elää vain aistiensa maailmassa, ei pysty nauttimaan totuudesta, hyvästä eikä kauniista, jotka ovat rakkaudessa, järjessä ja estetiikassa. Jopa aistien toiminta sinänsä on riippuvaista näistä korkeammista elementeistä, jotka sijaitsevat psyykkisessä elämässämme. Aistit sitä vastoin toimivat ruumiissa ja ne ovat täysin riippuvaisia psyykestä.
Suuri osa ihmisistä yrittää elää vain aistiensa mukaan, laskeutuen sillä tavoin korkeammalta, alkuperäiseltä elämän tasolta.
Kaikki perimmäiset elementit ovat psyykkisen elämän alueella, jota tähän päivään saakka ei ole asetettu sille kuuluvaan asemaan. " (Norberto Keppe: "Terveyden alkuperä", s. 19-20.)
Tämän hetken ihminen on laskeutunut miltei tyystin aistilliselle tasolle - hän etsii onnea sieltä, missä onnellisuus ei asu: aisteistaan. Mutta onnellisuus on käsitteenä korkeampaa kuin aistityydytys. Jokainen, joka on etsinyt onnea ruoasta, alkoholista, huumausaineista, rahan kasaamisesta, seksistä, kulutuksesta, on varmasti kokenut pettymyksen. Tietenkin jokainen tarvitsee ruokaa samoin kuin rahaa, seksiä voi harrastaa, mutta mikään niistä ei ole onnen lähde. Mikä sitten on?
Oletteko koskaan ajatelleet, että vastaus on hyvin yksinkertainen: hyvä toiminta. Se joka antautuu hyvälle toiminnalle, tuntee hyvinvointia, joka on aistityydytystä syvempää. Ihmiset, joista kaikki pitävät, ovat valmiita hyvään toimintaan - heitä on helppo lähestyä ja he ovat aina valmiita auttamaan, kuuntelemaan tai toimimaan.
Aristoteleen määritelmän mukaan Jumala on puhdasta, hyvää toimintaa - silloin ihminen, joka on hyvässä toiminnassa, myös lähestyy Jumalaa. Kaikki ihmiskunnan hyväntekijät ovat olleet kiintyneitä hyvään toimintaan, sellaiseen, joka koituu hyväksi kaikille. Heidät muistetaan, he ovat kuolemattomia. Mutta ei siinä ole kysymys vain jostakin suurenmoisesta toiminnasta, vaan se on suuntautumista hyvään, se on olemista hyödyksi. Kaikki hyvä, minkä ihminen toteuttaa, tulee lopulta hänelle takaisin samoin kuin kaikki toteutettu paha tulee tekijälleen takaisin. Hyvä toiminta on myös ihmiskunnan säilymisen kannalta ainoa ratkaisu - muussa tapauksessa paha toiminta lopulta tuhoaa kaiken. Ei ole sinänsä hyvää ja pahaa, vaan on olemassa hyvää ja sen vastaista toimintaa, joka on pahaa. Paha ei siis itsessään ole olemassa.
terveisin Markku Lyyra
Suuri osa ihmisistä yrittää elää vain aistiensa mukaan, laskeutuen sillä tavoin korkeammalta, alkuperäiseltä elämän tasolta.
Kaikki perimmäiset elementit ovat psyykkisen elämän alueella, jota tähän päivään saakka ei ole asetettu sille kuuluvaan asemaan. " (Norberto Keppe: "Terveyden alkuperä", s. 19-20.)
Tämän hetken ihminen on laskeutunut miltei tyystin aistilliselle tasolle - hän etsii onnea sieltä, missä onnellisuus ei asu: aisteistaan. Mutta onnellisuus on käsitteenä korkeampaa kuin aistityydytys. Jokainen, joka on etsinyt onnea ruoasta, alkoholista, huumausaineista, rahan kasaamisesta, seksistä, kulutuksesta, on varmasti kokenut pettymyksen. Tietenkin jokainen tarvitsee ruokaa samoin kuin rahaa, seksiä voi harrastaa, mutta mikään niistä ei ole onnen lähde. Mikä sitten on?
Oletteko koskaan ajatelleet, että vastaus on hyvin yksinkertainen: hyvä toiminta. Se joka antautuu hyvälle toiminnalle, tuntee hyvinvointia, joka on aistityydytystä syvempää. Ihmiset, joista kaikki pitävät, ovat valmiita hyvään toimintaan - heitä on helppo lähestyä ja he ovat aina valmiita auttamaan, kuuntelemaan tai toimimaan.
Aristoteleen määritelmän mukaan Jumala on puhdasta, hyvää toimintaa - silloin ihminen, joka on hyvässä toiminnassa, myös lähestyy Jumalaa. Kaikki ihmiskunnan hyväntekijät ovat olleet kiintyneitä hyvään toimintaan, sellaiseen, joka koituu hyväksi kaikille. Heidät muistetaan, he ovat kuolemattomia. Mutta ei siinä ole kysymys vain jostakin suurenmoisesta toiminnasta, vaan se on suuntautumista hyvään, se on olemista hyödyksi. Kaikki hyvä, minkä ihminen toteuttaa, tulee lopulta hänelle takaisin samoin kuin kaikki toteutettu paha tulee tekijälleen takaisin. Hyvä toiminta on myös ihmiskunnan säilymisen kannalta ainoa ratkaisu - muussa tapauksessa paha toiminta lopulta tuhoaa kaiken. Ei ole sinänsä hyvää ja pahaa, vaan on olemassa hyvää ja sen vastaista toimintaa, joka on pahaa. Paha ei siis itsessään ole olemassa.
terveisin Markku Lyyra
terça-feira, 2 de fevereiro de 2010
Miksi olen sotaa vastaan?
”Sallikaa minun tehdä selväntää jo heti aluksi, että näen Vietnamin sodan epäoikeudenmukaisena, pahana ja hyödyttömänä. Puhun siitä tänään, koska tietoisuuteni ei anna minulle muuta vaihtoehtoa. Amerikan on tullut aika kuulla totuus tästä traagisesta sodasta.
On oleellinen yhteys Vietnamin sodan ja meidän Amerikassa käymämme taistelun välillä. Muutamia vuosia sitten elimme kirkkaan hetken siinä taistelussa. Näytti siltä, että köyhille olisi kajastanut todellinen lupaus toivosta, ovatpa he mustia tai valkoisia. Sitä toivoa saimme Köyhyys-ohjelman välityksellä. Oli kokeilumieltä, toivon viriämistä ja uuden aloittamista. Sitten koitti Vietnamin sodan alku. Tiesin, ettei Amerikka koskaan investoisi välttämättömiä varoja ja energiaa auttaakseen köyhiä niin kauan kuin Vietnamin sodan kaltaiset seikkailut imisivät miehiä, taitoa ja rahaa ikään kuin demoninen, tuhoava imuri. Saattaa olla, ettette tiedä, ystäväni, mutta arvioiden mukaan käytämme 500.000$ tappaaksemme vihollissotilaan ja samaan aikaan viisikymmentä kolme dollaria jokaista köyhäksi luokiteltua henkilöä kohti.
Syyni tämän sodan vastustamiseksi ovat kasvaneet kokemuksistani pohjoisen ghettoista, joissa epätoivoiset, syrjäytyneet ja vihaiset mustat nuoret miehet kysyivät minulta kutsuessani heidät ei-väkivaltaiseen toimintaan: ”Entä Vietnamin sota?” Heidän kysymyksensä osui minuun ja tiesin, etten koskaan enää voisi korottaa ääntäni väkivaltaa vastaan ghettojen sorrettujen joukossa, ellen ensin puhuisi selvää kieltä kaikkein suurimmalle väkivallan kannattajalle maailmassamme: meidän omalle hallituksellemme. Näiden poikien vuoksi, tämän hallituksen vuoksi, satojen ja tuhansien väkivällan alla värjöttävien vuoksi en voi olla hiljaa.
Olen saanut paljon kiitoksia muutamien viime vuosien kuluessa. Olemme saaneet kiitosta koko liikkeellemme, minä olen saanut kiitosta. Olemme saaneet kiitosta Vapauskulkueittemme vuoksi, kun olemme ottaneet vastaan iskuja reagoimatta. Meitä on ylistetty Albanyssa ja Birminghamissa ja Selmassa, Alabamassa. Niin, lehdet ovat käyttäneet jaloa kieltä ylistäessään kehoitustani olla käyttämättä väkivaltaa hyökkääjiämme vastaan. Mutta kansakunnan ja lehdistön tavassa ylistää meitä on jotain hämärää, kun olemme kehottaneet olemaan ei-väkivaltaisia valkoisia sortajiamme vastaan, mutta ne ovat kironneet meidät, kun olemme sanoneet ”Ole ei-väkivaltainen pieniä ruskeita vietnamilaislapsia kohtaan”. Lehtien sanoissa on jotain väärää.
Tämä sisäinen kutsu vie minut kansallisten rajojen ylitse. Minun on myös elettävä Kirstuksen seuraamisen sitoumuksen mukaan. Minulle sen seuraamisen ja rauhantekemisen välinen yhteys on niin ilmeinen, että joskus kummeksun niitä, jotka kysyvät miksi puhun sotaa vastaan. Voisiko olla niin, etteivät he tiedä että Hyvä Sanoma on tarkoitettu kaikille ihmisille, kommunisteille ja kapitalisteille ja heidän lapsilleen ja meidän omille lapsillemme, mustille ja valkoisille, vallankumouksellisille ja koservatiiveille? Ovatko he unohtaneet, että seuraaminen on kuuliaisuutta Hänelle, joka rakasti vihollisiaan niin täydesti, että kuoli heidän puolestaan? Mitä voisin sitten sanoa Vietkongille tai Castrolle tai Maolle uskollisena Kristuksen seuraajana? Voisinko uhata heitä kuolemalla tai olisiko minun kieltäydyttävä jakamasta elämääni heidän kanssaan? Lopultakin, minun on oltava uskollinen vakaumukselleni jakaa kaikkien ihmisten kanssa Elävän Jumalan kutsu olla hänen lapsensa. Rotuun, kansallisuuteen tai uskoon perustuvan kutsumuksen yläpuolella on veljeyden kutsumus. Ja koska uskon, että Isä on syvästi huolissaan kärsivien lastensa puolesta, minä puhun tänään heille.
Kun tutkiskelen sisälläni Vietnamin sodan hulluutta ja kun etsin teitä ymmärtää ongelmaa ja vastata siihen rakkauden kautta, mieleni vaeltaa uudelleen ja uudelleen sillä niemimaalla elävien ihmisten luo. En puhu nyt kahden osapuolen sotilaista enkä Saigonin sotilashallituksesta, vaan yksinkertaisesti ihmisistä, jotka ovat olleet sodan kirouksen alaisina miltei kolmen vuosikymmenen ajan. Minä ajattelen heitä, koska on selvää, että emme löydä pysyvää ratkaisua niin kauan kuin emme tee yritystä tuntea näitä ihmisiä emmekä kuuntele heidän murtuneita huutojaan ja itkuaan.”
Nämä ovat tohtori Martin Luther Kingin sanat 30. huhtikuuta, 1967. Hänen puheensa otsikkona oli “Miksi olen Vietnamin sotaa vastaan”.
Me elämme maailmassa, jossa sota jatkuu, mutta jossa sodan vastustajat ovat jo kuolleet tai heidät on tapettu. Niin tapahtui myös tohtori Martin Luther Kingille. Me voimme älykkyyden lisäksi kuulla hänen sanoissaan kuinka hän puhuu tuntevana ihmisenä. Hänen argumentointinsa on tieteellistä ja teologista, hengellistä samanaikaisesti – hänen sanoissaan on kauneutta. Hän on kokonainen, triloginen ihminen, paljon ennen kuin trilogia (joka on ihmisen eheyttämistä) tieteenä oli olemassa.
Tänään taiteilijat, muusikot, eivät enää puhu sodasta. Sota merkitsee jokapäiväisiä uutisia, joissa merkityksettömät ihmiset kuolevat äkkiä, nimettöminä. Vietnamin sota oli viimeinen, joka lopetettiin elämää rakastavien ihmisten vaatimuksesta. Nyt kukaan ei enää vaadi, koska me emme elä vain taloudellisessa kriisissä, vaan ihmisyyden kriisissä.
Koulumme 15 vuotias oppilas, tyttö, sanoi viime viikolla, että natsien keskitysleireillä tehdyt geneettiset kokeet veivät lääketiedettä eteenpäin. Hänen mukaansa ihmisiä voi tuhota, kunhan tuhottavana ei ole hän itse.Me emme kuitenkaan tarvitse sellaista tietoa, jota saadaan ihmisen tuhoamisesta. Hän toi esiin skitsofreenisen ihmisnäkemyksensä, johon ei kuulu ihmisyyttä eikä tunnetta. Ja samalla hän jakaa valtaapitävien kanssa ajatuksen, että ihmisiä voi tappaa tai kiduttaa. Niinhän tehdään päivittäin,raukkamaisesti, Irakissa, Afganistanissa, mutta kukaan ei sano, ettei niin saisi tehdä.
Olemme pitkällä elämän raaistamisen tiellä – elokuvat, pelit, kirjat opettavat kaikki tappamaan ilman tunnetta, ilman syyllisyyttä. Sotaa käydään ihmistä vastaan -itse elämä on jo pantu vaakalaudalle ydinenergian jättiläismäisen käytön, geenimanipulaation, kasvismyrkkyjen ja ihmisen tunnekuoleman vuoksi. Eivätkä tämän kaiken takana ole edes paljon parjatut hallitukset, vaan ne jotka hallitsevat hallituksia.
Markku Lyyra
On oleellinen yhteys Vietnamin sodan ja meidän Amerikassa käymämme taistelun välillä. Muutamia vuosia sitten elimme kirkkaan hetken siinä taistelussa. Näytti siltä, että köyhille olisi kajastanut todellinen lupaus toivosta, ovatpa he mustia tai valkoisia. Sitä toivoa saimme Köyhyys-ohjelman välityksellä. Oli kokeilumieltä, toivon viriämistä ja uuden aloittamista. Sitten koitti Vietnamin sodan alku. Tiesin, ettei Amerikka koskaan investoisi välttämättömiä varoja ja energiaa auttaakseen köyhiä niin kauan kuin Vietnamin sodan kaltaiset seikkailut imisivät miehiä, taitoa ja rahaa ikään kuin demoninen, tuhoava imuri. Saattaa olla, ettette tiedä, ystäväni, mutta arvioiden mukaan käytämme 500.000$ tappaaksemme vihollissotilaan ja samaan aikaan viisikymmentä kolme dollaria jokaista köyhäksi luokiteltua henkilöä kohti.
Syyni tämän sodan vastustamiseksi ovat kasvaneet kokemuksistani pohjoisen ghettoista, joissa epätoivoiset, syrjäytyneet ja vihaiset mustat nuoret miehet kysyivät minulta kutsuessani heidät ei-väkivaltaiseen toimintaan: ”Entä Vietnamin sota?” Heidän kysymyksensä osui minuun ja tiesin, etten koskaan enää voisi korottaa ääntäni väkivaltaa vastaan ghettojen sorrettujen joukossa, ellen ensin puhuisi selvää kieltä kaikkein suurimmalle väkivallan kannattajalle maailmassamme: meidän omalle hallituksellemme. Näiden poikien vuoksi, tämän hallituksen vuoksi, satojen ja tuhansien väkivällan alla värjöttävien vuoksi en voi olla hiljaa.
Olen saanut paljon kiitoksia muutamien viime vuosien kuluessa. Olemme saaneet kiitosta koko liikkeellemme, minä olen saanut kiitosta. Olemme saaneet kiitosta Vapauskulkueittemme vuoksi, kun olemme ottaneet vastaan iskuja reagoimatta. Meitä on ylistetty Albanyssa ja Birminghamissa ja Selmassa, Alabamassa. Niin, lehdet ovat käyttäneet jaloa kieltä ylistäessään kehoitustani olla käyttämättä väkivaltaa hyökkääjiämme vastaan. Mutta kansakunnan ja lehdistön tavassa ylistää meitä on jotain hämärää, kun olemme kehottaneet olemaan ei-väkivaltaisia valkoisia sortajiamme vastaan, mutta ne ovat kironneet meidät, kun olemme sanoneet ”Ole ei-väkivaltainen pieniä ruskeita vietnamilaislapsia kohtaan”. Lehtien sanoissa on jotain väärää.
Tämä sisäinen kutsu vie minut kansallisten rajojen ylitse. Minun on myös elettävä Kirstuksen seuraamisen sitoumuksen mukaan. Minulle sen seuraamisen ja rauhantekemisen välinen yhteys on niin ilmeinen, että joskus kummeksun niitä, jotka kysyvät miksi puhun sotaa vastaan. Voisiko olla niin, etteivät he tiedä että Hyvä Sanoma on tarkoitettu kaikille ihmisille, kommunisteille ja kapitalisteille ja heidän lapsilleen ja meidän omille lapsillemme, mustille ja valkoisille, vallankumouksellisille ja koservatiiveille? Ovatko he unohtaneet, että seuraaminen on kuuliaisuutta Hänelle, joka rakasti vihollisiaan niin täydesti, että kuoli heidän puolestaan? Mitä voisin sitten sanoa Vietkongille tai Castrolle tai Maolle uskollisena Kristuksen seuraajana? Voisinko uhata heitä kuolemalla tai olisiko minun kieltäydyttävä jakamasta elämääni heidän kanssaan? Lopultakin, minun on oltava uskollinen vakaumukselleni jakaa kaikkien ihmisten kanssa Elävän Jumalan kutsu olla hänen lapsensa. Rotuun, kansallisuuteen tai uskoon perustuvan kutsumuksen yläpuolella on veljeyden kutsumus. Ja koska uskon, että Isä on syvästi huolissaan kärsivien lastensa puolesta, minä puhun tänään heille.
Kun tutkiskelen sisälläni Vietnamin sodan hulluutta ja kun etsin teitä ymmärtää ongelmaa ja vastata siihen rakkauden kautta, mieleni vaeltaa uudelleen ja uudelleen sillä niemimaalla elävien ihmisten luo. En puhu nyt kahden osapuolen sotilaista enkä Saigonin sotilashallituksesta, vaan yksinkertaisesti ihmisistä, jotka ovat olleet sodan kirouksen alaisina miltei kolmen vuosikymmenen ajan. Minä ajattelen heitä, koska on selvää, että emme löydä pysyvää ratkaisua niin kauan kuin emme tee yritystä tuntea näitä ihmisiä emmekä kuuntele heidän murtuneita huutojaan ja itkuaan.”
Nämä ovat tohtori Martin Luther Kingin sanat 30. huhtikuuta, 1967. Hänen puheensa otsikkona oli “Miksi olen Vietnamin sotaa vastaan”.
Me elämme maailmassa, jossa sota jatkuu, mutta jossa sodan vastustajat ovat jo kuolleet tai heidät on tapettu. Niin tapahtui myös tohtori Martin Luther Kingille. Me voimme älykkyyden lisäksi kuulla hänen sanoissaan kuinka hän puhuu tuntevana ihmisenä. Hänen argumentointinsa on tieteellistä ja teologista, hengellistä samanaikaisesti – hänen sanoissaan on kauneutta. Hän on kokonainen, triloginen ihminen, paljon ennen kuin trilogia (joka on ihmisen eheyttämistä) tieteenä oli olemassa.
Tänään taiteilijat, muusikot, eivät enää puhu sodasta. Sota merkitsee jokapäiväisiä uutisia, joissa merkityksettömät ihmiset kuolevat äkkiä, nimettöminä. Vietnamin sota oli viimeinen, joka lopetettiin elämää rakastavien ihmisten vaatimuksesta. Nyt kukaan ei enää vaadi, koska me emme elä vain taloudellisessa kriisissä, vaan ihmisyyden kriisissä.
Koulumme 15 vuotias oppilas, tyttö, sanoi viime viikolla, että natsien keskitysleireillä tehdyt geneettiset kokeet veivät lääketiedettä eteenpäin. Hänen mukaansa ihmisiä voi tuhota, kunhan tuhottavana ei ole hän itse.Me emme kuitenkaan tarvitse sellaista tietoa, jota saadaan ihmisen tuhoamisesta. Hän toi esiin skitsofreenisen ihmisnäkemyksensä, johon ei kuulu ihmisyyttä eikä tunnetta. Ja samalla hän jakaa valtaapitävien kanssa ajatuksen, että ihmisiä voi tappaa tai kiduttaa. Niinhän tehdään päivittäin,raukkamaisesti, Irakissa, Afganistanissa, mutta kukaan ei sano, ettei niin saisi tehdä.
Olemme pitkällä elämän raaistamisen tiellä – elokuvat, pelit, kirjat opettavat kaikki tappamaan ilman tunnetta, ilman syyllisyyttä. Sotaa käydään ihmistä vastaan -itse elämä on jo pantu vaakalaudalle ydinenergian jättiläismäisen käytön, geenimanipulaation, kasvismyrkkyjen ja ihmisen tunnekuoleman vuoksi. Eivätkä tämän kaiken takana ole edes paljon parjatut hallitukset, vaan ne jotka hallitsevat hallituksia.
Markku Lyyra
Assinar:
Postagens (Atom)
