Miksi olen sotaa vastaan?

”Sallikaa minun tehdä selväntää jo heti aluksi, että näen Vietnamin sodan epäoikeudenmukaisena, pahana ja hyödyttömänä. Puhun siitä tänään, koska tietoisuuteni ei anna minulle muuta vaihtoehtoa. Amerikan on tullut aika kuulla totuus tästä traagisesta sodasta.
On oleellinen yhteys Vietnamin sodan ja meidän Amerikassa käymämme taistelun välillä. Muutamia vuosia sitten elimme kirkkaan hetken siinä taistelussa. Näytti siltä, että köyhille olisi kajastanut todellinen lupaus toivosta, ovatpa he mustia tai valkoisia. Sitä toivoa saimme Köyhyys-ohjelman välityksellä. Oli kokeilumieltä, toivon viriämistä ja uuden aloittamista. Sitten koitti Vietnamin sodan alku. Tiesin, ettei Amerikka koskaan investoisi välttämättömiä varoja ja energiaa auttaakseen köyhiä niin kauan kuin Vietnamin sodan kaltaiset seikkailut imisivät miehiä, taitoa ja rahaa ikään kuin demoninen, tuhoava imuri. Saattaa olla, ettette tiedä, ystäväni, mutta arvioiden mukaan käytämme 500.000$ tappaaksemme vihollissotilaan ja samaan aikaan viisikymmentä kolme dollaria jokaista köyhäksi luokiteltua henkilöä kohti.
Syyni tämän sodan vastustamiseksi ovat kasvaneet kokemuksistani pohjoisen ghettoista, joissa epätoivoiset, syrjäytyneet ja vihaiset mustat nuoret miehet kysyivät minulta kutsuessani heidät ei-väkivaltaiseen toimintaan: ”Entä Vietnamin sota?” Heidän kysymyksensä osui minuun ja tiesin, etten koskaan enää voisi korottaa ääntäni väkivaltaa vastaan ghettojen sorrettujen joukossa, ellen ensin puhuisi selvää kieltä kaikkein suurimmalle väkivallan kannattajalle maailmassamme: meidän omalle hallituksellemme. Näiden poikien vuoksi, tämän hallituksen vuoksi, satojen ja tuhansien väkivällan alla värjöttävien vuoksi en voi olla hiljaa.
Olen saanut paljon kiitoksia muutamien viime vuosien kuluessa. Olemme saaneet kiitosta koko liikkeellemme, minä olen saanut kiitosta. Olemme saaneet kiitosta Vapauskulkueittemme vuoksi, kun olemme ottaneet vastaan iskuja reagoimatta. Meitä on ylistetty Albanyssa ja Birminghamissa ja Selmassa, Alabamassa. Niin, lehdet ovat käyttäneet jaloa kieltä ylistäessään kehoitustani olla käyttämättä väkivaltaa hyökkääjiämme vastaan. Mutta kansakunnan ja lehdistön tavassa ylistää meitä on jotain hämärää, kun olemme kehottaneet olemaan ei-väkivaltaisia valkoisia sortajiamme vastaan, mutta ne ovat kironneet meidät, kun olemme sanoneet ”Ole ei-väkivaltainen pieniä ruskeita vietnamilaislapsia kohtaan”. Lehtien sanoissa on jotain väärää.
Tämä sisäinen kutsu vie minut kansallisten rajojen ylitse. Minun on myös elettävä Kirstuksen seuraamisen sitoumuksen mukaan. Minulle sen seuraamisen ja rauhantekemisen välinen yhteys on niin ilmeinen, että joskus kummeksun niitä, jotka kysyvät miksi puhun sotaa vastaan. Voisiko olla niin, etteivät he tiedä että Hyvä Sanoma on tarkoitettu kaikille ihmisille, kommunisteille ja kapitalisteille ja heidän lapsilleen ja meidän omille lapsillemme, mustille ja valkoisille, vallankumouksellisille ja koservatiiveille? Ovatko he unohtaneet, että seuraaminen on kuuliaisuutta Hänelle, joka rakasti vihollisiaan niin täydesti, että kuoli heidän puolestaan? Mitä voisin sitten sanoa Vietkongille tai Castrolle tai Maolle uskollisena Kristuksen seuraajana? Voisinko uhata heitä kuolemalla tai olisiko minun kieltäydyttävä jakamasta elämääni heidän kanssaan? Lopultakin, minun on oltava uskollinen vakaumukselleni jakaa kaikkien ihmisten kanssa Elävän Jumalan kutsu olla hänen lapsensa. Rotuun, kansallisuuteen tai uskoon perustuvan kutsumuksen yläpuolella on veljeyden kutsumus. Ja koska uskon, että Isä on syvästi huolissaan kärsivien lastensa puolesta, minä puhun tänään heille.
Kun tutkiskelen sisälläni Vietnamin sodan hulluutta ja kun etsin teitä ymmärtää ongelmaa ja vastata siihen rakkauden kautta, mieleni vaeltaa uudelleen ja uudelleen sillä niemimaalla elävien ihmisten luo. En puhu nyt kahden osapuolen sotilaista enkä Saigonin sotilashallituksesta, vaan yksinkertaisesti ihmisistä, jotka ovat olleet sodan kirouksen alaisina miltei kolmen vuosikymmenen ajan. Minä ajattelen heitä, koska on selvää, että emme löydä pysyvää ratkaisua niin kauan kuin emme tee yritystä tuntea näitä ihmisiä emmekä kuuntele heidän murtuneita huutojaan ja itkuaan.”
Nämä ovat tohtori Martin Luther Kingin sanat 30. huhtikuuta, 1967. Hänen puheensa otsikkona oli “Miksi olen Vietnamin sotaa vastaan”.

Me elämme maailmassa, jossa sota jatkuu, mutta jossa sodan vastustajat ovat jo kuolleet tai heidät on tapettu. Niin tapahtui myös tohtori Martin Luther Kingille. Me voimme älykkyyden lisäksi kuulla hänen sanoissaan kuinka hän puhuu tuntevana ihmisenä. Hänen argumentointinsa on tieteellistä ja teologista, hengellistä samanaikaisesti – hänen sanoissaan on kauneutta. Hän on kokonainen, triloginen ihminen, paljon ennen kuin trilogia (joka on ihmisen eheyttämistä) tieteenä oli olemassa.
Tänään taiteilijat, muusikot, eivät enää puhu sodasta. Sota merkitsee jokapäiväisiä uutisia, joissa merkityksettömät ihmiset kuolevat äkkiä, nimettöminä. Vietnamin sota oli viimeinen, joka lopetettiin elämää rakastavien ihmisten vaatimuksesta. Nyt kukaan ei enää vaadi, koska me emme elä vain taloudellisessa kriisissä, vaan ihmisyyden kriisissä.

Koulumme 15 vuotias oppilas, tyttö, sanoi viime viikolla, että natsien keskitysleireillä tehdyt geneettiset kokeet veivät lääketiedettä eteenpäin. Hänen mukaansa ihmisiä voi tuhota, kunhan tuhottavana ei ole hän itse.Me emme kuitenkaan tarvitse sellaista tietoa, jota saadaan ihmisen tuhoamisesta. Hän toi esiin skitsofreenisen ihmisnäkemyksensä, johon ei kuulu ihmisyyttä eikä tunnetta. Ja samalla hän jakaa valtaapitävien kanssa ajatuksen, että ihmisiä voi tappaa tai kiduttaa. Niinhän tehdään päivittäin,raukkamaisesti, Irakissa, Afganistanissa, mutta kukaan ei sano, ettei niin saisi tehdä.

Olemme pitkällä elämän raaistamisen tiellä – elokuvat, pelit, kirjat opettavat kaikki tappamaan ilman tunnetta, ilman syyllisyyttä. Sotaa käydään ihmistä vastaan -itse elämä on jo pantu vaakalaudalle ydinenergian jättiläismäisen käytön, geenimanipulaation, kasvismyrkkyjen ja ihmisen tunnekuoleman vuoksi. Eivätkä tämän kaiken takana ole edes paljon parjatut hallitukset, vaan ne jotka hallitsevat hallituksia.
Markku Lyyra