Jokainen elää omassa pikku maailmassaan

Näin joulun alla monet tuntevat suurta stressiä, koska tuntuu, että on saatava kaikki valmiiksi ja tehdyksi ennen kuin joulu saapuu. Jouluun kulminoituu kaikki ihmisen toiveajattelu siitä, että olisimme täydellisiä ja että maailma olisi täydellinen. Kun miehet tuovat kuusen joko torilta tai metsästä, naiset pitävät sitä yleensä liian harvaoksaisena, tai se näyttää heistä ainakin vinolta. Näyttää suurelta tragedialta, jos joulupöydästä puuttuu jotain tai jos on unohtunut lähettää kortti jollekulle. Stressiä on se, että kaikki pitää olla viimeisen päälle. Mutta eikö se ole suuri illuusio, harhaa, koska emme me itse kuitenkaan ole viimeisen päälle. Se on suurta narsisismia, itseihailua ja luulottelua.



Markkinointi myy meille myös samaa ideaa - pankki lupaa ratkaista rahaongelmamme uudella maksuvälineellä, lääketehtaat lupaavat kivutonta elämää, terveyslehdet lupaavat kevyttä ja enkelimäistä olemassaoloa ja sydänhalvauksen partaalle vievää seksuaalielämää. Kaikki tuntuu olevan kuin taikaa. Sinä ansaitset tulla palvelluksi- sanoo pankin mainos. Ihminen tuntee itsensä ainutlaatuiseksi erikoispakkaukseksi. Merkkivaatteet, merkkilenkkarit ja urheiluvaatteet, erikoisruokavaliot, erityisvaatimukset toimivat kaikki ihmisen itsekeskeisyyden ja itserakkauden palveluksessa. Lihavat puhuvat vain siitä kuinka vähän he syövät, ja yli kuusikymmenvuotiaat siitä, mistä milloinkin kolottaa. Henkilö on hiljaa niin kauan kuin toinen puhuu ja jatkaa sitten esitelmää itsestään. Eräs rouva sanoi kampaajalla istuessaan: ooh, olen niin väsynyt puhumaan minusta, olenkin jo puhunut yli puoli tuntia, puhu sinä nyt minusta.



Ongelmana on se, että muiden on toimittava henkilön vaatimusten mukaan - ja kun kaikki vaativat toisiltaan, kaikki ovat ärtyneitä. Miksi lapset käyttäytyvät noin, miksi he kinastelevat? Miksi isä joi kaljaa? Miksi Alli-tädin tukan laittamiseen menee niin paljon aikaa? Mikset laittanut joulukukkia kylmään vaikka sanoin?



Entäpä jos huomaisimme, että jokainen meistä elää vain pikku maailmassaan, jossa muiden on näyteltävä osuutensa, niin että se miellyttää minua. Toinen vaihtoehto olisi se, että koettaisimme hyväksyä maailman enemmänkin sellaisena kuin se on - sehän kuitenkin on sellainen, riippumatta hyväksymisestämme. Tietenkään se ei merkitse, että meidän pitäisi hyväksyä sodat ja riisto sellaisenaan, mutta ei niitä ratkaista kuitenkaan kinastelemalla kotona. Silloin olisimme vain enemmän sopusoinnussa sen kanssa, mikä on.

Narsistiselle ihmiselle on suuri haaste ja suuri voitto, jos hän kykenee olemaan sovussa muiden kanssa, koska hähen on silloin hillittävä haluaan korjata jokaista muuta. Mutta siitä voi tulla hänelle itselleen ja muille suuri riemun aihe, kun joulua voidaankin viettää elämän rikkauden keskellä.

Niillekin, jotka ovat yksin jouluna, haluaisin sanoa, etteivät he ole yksin. Meistä kukaan ei ole meidän itsemme luoja, niinpä on oltava meitä suurempi, meitä edeltävä olento, johon voimme olla yhteydessä. Se on se suuri joulu.

hyvän joulun terveisin Markku Lyyra São Paulo
Voitte aina lähettää postia osoitteeseen: markku@stop.org.br
kiitos tähän asti tulleesta postista